muhoksenvilla_log

 

 

 

kihlakuva3



Muhoksen Villan varhaishistoria on Etelä-Pohjanmaalla Kurikassa. Iisakki ja Martta Säntti viljelivät maata tilallaan Kurikan Luovankylässä lähellä Jalasjärveä. Heille syntyi seitsemän lasta. Työtä ja leipää piti saada, joten he ostivat vuonna 1948 karstan, jolla karstattiin asiakkaiden villat rahtityönä.

Muhoksen Villa on perheyritys. Yrityksen perustajana oli maanviljelijä, herastuomari Iisakki Säntti. Yritystä johti hänen poikansa Ilmari Säntti isänsä Iisakin rinnalla siihen saakka kunnes hänestä tuli täysi-ikäinen 24-vuotiaana, mikä oli silloinen täysi-ikäisyyden raja. Kurikassa ja Etelä-Pohjanmaalla oli jo varsin paljon kehräämötoimintaa, joten Iisakki päätti vanhimman poikansa Ilmarin kanssa siirtää yrityksen pohjoisemmaksi. Ilmarin lisäksi yrityksessä työskentelivät hänen siskonsa Anneli ja veljensä Erkki. Ilmarin aviopuoliso Kaarina tuli yritystoimintaan mukaan 1950-luvulla, Ilmari hoiti neulomon toiminnan ja Kaarina kiersi myymässä tuotteita ympäri Suomen. Ilmarille ja Kaarinalle syntyi kaksi poikaa Esa ja Harri. Harri työskentelee Muhoksen Villassa ja Esa on palannut yritystoimintaa mukaan vuonna 2000.

 

  Kuvassa perustajat Iisakki ja Martta Säntti

kauppa

Yritys uusi karstat ja rukit kolme kertaa, viimeksi 1980, mutta lopetti kehräämö- ja karstaamotoiminnan 2000. Muhoksen Villalla oli vähittäiskauppa toimintaa Oulussa ja Muhoksella. Oulussa toimi Hallituskadulla T:mi Villa ja Tekstiili, sekä Muhoksella Muhoksen Villa.

teo1


Vuosituhannen alku on ollut Muhoksen Villalle uusiutumisen aikaa. Ihmiset, koneet, yhteiskunta ja monet muut asia muuttuvat, niin Muhoksen Villakin. Sukupolvenvaihdos kaikilla tasoilla ja lähes yhtä aikaa on ollut haastavaa ja ajoittain vaikeaa. Kuusikymppinen ei ole uusi, mutta Muhoksen Villa on halunnut uutta.

 

 

 

teo2

Muutokset ovat koskettaneet myös Muhoksen Villan asiakkaita ja siksi villatuotteiden käyttötarkoitukset ovat muuttuneet. Ruumiillinen, ulkona tapahtuva työ on vähentynyt, sen sijaan ulkona vietettävä vapaa-aika on lisääntynyt. Muhoksen Villan tuotteet ovat löytäneet uusia käyttäjiä muun muassa melojien, kalastajien, metsästäjien, vaeltajien ja jopa sukeltajien parissa. Muhoksen Villan tuotteiden alkuperäiset valtit, luonnonmukainen, 100% villa ja ajattomat mallit, ovat saavuttaneet uusien asiakkaiden hyväksynnän täysin uusissa käyttötarkoituksissa.

teo3

 
Vuonna 2004 Muhoksen Villa otti käyttöön uusimman maailmasta saadun neuleteknologian. Stoll -neuleteknologia on modernia ja ympäristöystävällistä kestävää kehitystä tukevaa. Investointi oli Muhoksen Villan historian suurin ja se toteutus jatkuu vieläkin. Kokemukset ja tulokset muutoksista ovat olleet hyviä. Stoll Knit & Wear -koneella saadaan valmis neule, johon ompelijan tarvitsee kiinnittää vain nimilappu. Lisäksi tuotannossa on 8 Stollin tasoneulekonetta ja yksi Bentley -pyöröneulekone. Näillä saadaan eri vahvuisia neuloksia eri tarkoituksiin. (Kuvia tehtaalta.)